Vakuuttavaa alusta lähtien
Ensitapaaminen Luvata Porin ja XCuren yhteistyökumppanin Facilorin Matti Vepsäläisen välillä tapahtui Tampereella kun Matti oli kouluttajana eräässä koulutuksessa. HR Specialist Kaisa Strander kertoo, että silloin he päättivät laittaa myös omat tietosuoja-asiansa kuntoon.
– Emme katsoneet ihan hirveästi muita yhteistyökumppaneita, sillä Matin esitys silloin oli niin vakuuttava, Strander muistelee.
Facilorin koulutusten ja palveluiden mukana kuvioon tuli myös Tietosuojatyökalu.
– Tietosuojatyökalu on tukena sille, mitä olemme Matin kanssa jutelleet ja hahmotelleet. Se tuntui luonnolliselta tavalta ruveta kirjaamaan asioita ylös ja dokumentoimaan, Strander pohtii.
Tietosuojatyökalu on ollut yksinkertainen käyttää
Facilorin koulutuksiin kuuluu käytännön esimerkkejä, joita Strander kehuu erityisen hyviksi. Ne tuovat teorian käytäntöön ja helposti ymmärrettävään muotoon.
– Yksi iso juttu on ollut se, että Matti on saanut meidät ajattelemaan tätä asiaa siltä kantilta, mitä itse pidän kaikista tärkeimpänä, on tämä toimintojen kehittäminen sillä tavalla, että niissä otettaisiin tietosuoja-asetuksen mukaiset asiat huomioon, Strander kertoo.
Strander on itse toiminut pääkäyttäjänä Tietosuojatyökalussa, josta on tullut luonnollinen osa Luvatan tietosuojaprosessia ja arkea. Luvata Porin tietosuoja-asiat alkavat nyt olla hyvin hallussa.
– Ehdottomasti syy siihen, miksi suosittelisin Faciloria on se, että sieltä saa käytännönläheistä ohjeistusta eikä lakimiesten kiekurakieltä, Strander kehuu.
– Tietosuojatyökalu on ollut yksinkertainen käyttää. Meillä on siellä reilu kymmenen kappaletta rekistereitä, joissa on kuvattu toimintaamme tietosuoja-alueella. Se on varmasti suurin konkreettinen hyöty, Strander kertaa.
Katso alla olevalta videolta Kaisa Stranderin kokemuksia tietosuojatyöstä: